Ilmastoilahdus-podcast · Merkityksellisiä juttuja

Maksuton podcast-sarja elävöittää alakoulujen oppitunteja ja toimii etäopetuksen välineenä

Koukuttumista on tapahtunut – ja sivussa myös oppimista!” Kevätlukukausi on alkanut kouluissa pandemian ehdoilla, joten osa koululaisista joutuu jälleen käymään etäkoulua. Merkityskirjojen maksuton ympäristökasvatuskokonaisuus antaa lisää poikkeusajan työkaluja alaluokkien opettajille.

Saimme viime vuoden lopulla valmiiksi viisiosaisen tarinallisen podcast-sarjamme nimeltä Helgan ja Hugon ilmastoilahdus, joten on aika tehdä pieni yhteenvetopostaus siitä, mistä onkaan kyse. Tästä:

Jokaiseen jaksoon liittyy jakson teemoja syventäviä tehtäviä, joita voidaan tehdä opettajan johdolla oppitunneilla tai omatoimisesti esimerkiksi etäkoulupäivinä. (Toki podcast toimii mainiosti myös kotoisana ajanvietteenä tai vaikka kerhoissa osana toimintaa.)

Lahtelaisen Renkomäen koulun kakkosluokan opettaja Riikka Mäkeläinen hyödynsi sarjaa jo syyslukukauden hybridiopetuksessa ja kertoo kokemuksistaan aikuisille suunnatuilla päätösjakson ilmastoilahdusetkoilla Spotify-palvelussa: Linkki suoraan etkoille Oppilaat ovat Riikan mukaan pitäneet erityisesti sarjan jatkokertomusluonteesta. Näin tarinaan on päässyt kunnolla mukaan ja erityisen hauskaa on ollut se, että tehtävät ovat liittyneet kuunneltuun tarinaan.

Riikan mielestä podcast-sarja tehtävineen sopii erityisen hyvin ympäristöopin ja luonnontieteiden opetukseen, mutta osa tehtävistä on soveltunut mainiosti esimerkiksi kuvaamataidon tunnille.

Hybridiopetuksen työkalu, jossa monilukutaito korostuu

– Näin etäopetusaikana on ollut mukavaa, että myös kotona opiskelevat ovat voineet helposti osallistua. Ope on laittanut kotiin ohjeet ja linkit podcastiin ja tulostettaviin tehtäviin, Riikka kertoo.

Nykyisessä opetussuunnitelmassa korostuu monilukutaito osana laaja-alaista oppimista. Lukutaito on muutakin kuin kirjojen lukemista. Helgan ja Hugon ilmastoilahdus on Riikan mukaan loistava esimerkki monimediallisesta oppimisesta.

Samaa mieltä on myös espoolainen luokanopettaja Reija Telsavaara, joka myös hyödynsi maksuttomia materiaaleja jo syyslukukaudella oman kolmosluokkansa kanssa.

– Tämä on todella kiva ja erilainen tapa käsitellä ajankohtaisia kiertotalous- ja ilmastoasioita. Kolmasluokkalaiseni rallattelivat tunnusmusiikin tahdissa jo parin jakson jälkeen ja ovat tykänneet hahmoista ja tarinoista kovasti, Reija kertoo.

Sarja tehtävämateriaaleineen on kuuntelijoille maksuton yritysyhteistyön ja Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö JOKESin käsikirjoittaja-kirjailija Terhi Kankaalle myöntämän apurahan ansiosta. Sarjan sponsoreina toimivat Vääksyn Lääkärikeskus, Nivos, Lahden Musiikkiopisto, Purkupiha ja Etelä-Suomen Sanomat. Yrityskumppaneille on annettu omat puheenvuorot aikuisille suunnatuilla jaksokohtaisilla ilmastoilahdusetkoilla.

Tässä lyhyt tiivistelmä koko sarjan sisällöistä. Kevätkauden aikana kerromme blogissa sarjan jaksoista tarkemmin myös yksi kerrallaan.

HELGAN JA HUGON ILMASTOILAHDUS

JAKSO 1: AGENTTIKOKELAIDEN E.S.A. – MITÄ IHMETTÄ?

  • Ympäristöseikkailu alkaa Kehräkummun kissatalosta, vieraana tulevaisuudentutkija Elina Hiltunen.
  • teemana mm. ympäristöinnovaatiot (kuten Hugo-kissan kehräysgeneraattori) tulevaisuuden ratkaisijana, tieteen ja tutkitun tiedon rooli ympäristöasioissa.
  • Kuuntele jakso Spotify-palvelusta.

JAKSO 2: KAASUA, SÄHKÖÄ VAI SILAKKABENSAA?

  • Ilmastoilahduttava puhelu agenttipuhelimella, vieraana liikennepuistokonstaapeli Maltti (näyttelijä Jerry Mikkelinen).
  • Teemoina mm. bensa-auton korvaajat, kimppakyydit ja julkiset liikennevälineet, kotimaan matkailu ja hikipäästöt (eli kävelyn ja pyöräilyn suosiminen liikuntamuotona).
  • Kuuntele jakso Spotify-palvelusta.

JAKSO 3: KIERTOTALOUSAPULANTAA LUONTOÄIDILLE

  • Suomen tunnetuin ääni paljastuu kiertotalousneroksi, vieraana ”puhelinvastaajasta ja junakuulutuksista tuttu” Reidar Wasenius.
  • Teemoina mm. suomalaiset kiertotalousinnovaatiot, tavaroiden yhteiskäyttö, ploggaus eli roskien keräys lenkkeillessä, musiikki (ilmasto)ahdistuksen helpottajana.
  • Kuuntele jakso Spotify-palvelusta.

JAKSO 4: EKOTEKOJA SADAN VUODEN UNEN JÄLKEEN

  • Prinsessamaisia ajatuksia ympäristöstä, vieraana Prinsessa Ruusunen (näyttelijä Ida Koski).
  • Teemoina mm. kierrättäminen, lähituotannon suosiminen, kotimaisuus ympäristöystävällisyyden näkökulmasta.
  • Kuuntele jakso Spotify-palvelusta.

JAKSO 5: E.S.A. – FAKTAA VAI FIKTIOTA?

  • Totuus paljastuu ja medialukutaito kehittyy, vieraana Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Markus Pirttijoki.
  • Medialukutaidon erikoisjakso, tehtävämateriaaleissa koululaiset erottelevat faktat fiktioista.
  • Kuuntele jakso Spotify-palvelusta.

Tehtävämateriaalit voit tulostaa osoitteesta merkityskirjat.fi/ilmastoilahdus

Nelosjakson tehtävissä päästään muotisuuunnittelijoiksi itsensä Prinsessa Ruususen avuksi! Tässä upeita ehdokkaita prinsessan vastuulliseen vaatemallistoon Westendinpuiston koulun kolmosilta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s