Merkityksellisiä juttuja

Hyvää eläinten päivää – eläinten viikon 2020 teemana iloksemme ”arvokas kissa”

Joka syksy kissaihmisen sydän särkyy. Miten voi olla mahdollista, että Suomen kaltaisessa sivistysvaltiossa kissan asema on niin huono. Tänäkin vuonna tilanne on äitynyt kissakriisiksi. Joka vuosi Suomessa hylätään yli 20 000 kissaa.

Tässä on syy siihen, miksi meidän esikoiskirjamme halusi sekä tarinallaan että myyntituotoillaan kantaa kortensa kekoon kissojen aseman parantamiseksi. Kissa on aivan erilainen lemmikki kuin koira. Kissan ”sielunelämä” pitää tuntea. On ymmärrettävä, että kissa ei toimi koskaan ihmisen tai koiran tavoin, vaan omana arvokkaana itsenään.

Helga HIdalmiina kissojen kunniavieraana -kirjan tarinassa olemme halunneet avata kissamaisuuksia lapsen tasoisesti. Jokainen myyty kirja tukee seitsemällä eurolla SEY:n eläinsuojelutyötä. (25 euron hintaisen kirjan voit tilata ilman postikuluja Merkityskauppiaaltamme Booky-verkkokaupasta).

Tänä vuonna olemme saaneet syventää kissamaista teemaa myös Merkityskummimme Hyvinvointikeskus Fressin lapsiparkkitoiminnan touhuissa. Helga ja Helmeri ovat tammikuusta 2019 lähtien saaneet kunnian edustaa Lasten Fressin maskotteina ja Merkityskirjat tuottaa Lasten Fressin touhupassin kuukausiteemat yhteistyökumppanillemme. Lapsiparkeissa ympäri Suomea lokakuu on Eläinten viikon kunniaksi Tassuttelukuu.

Fressin luvalla jaamme nyt muutaman syventävän tehtävän kuukauden teematouhuista, joiden avulla Helga Hidalmiina -kirjaa voi lukea hieman uudella tyylillä. Kirjaa on hyvin saatavilla myös useimmista kirjastoista, joten välttämättä kirjaa ei tarvitse ostaa omaksi juhlistaakseen Eläinten viikon Arvokas kissa -teemaa eläinsuojeluteemaisen kirjamme avulla.

TASSUTTELUN SALAISUUS

Miettikää miksi kissat osaavat tassutella niin hiljaa. Lapset voivat tehdä veikkauksia, joku saattaa jopa oikean vastauksen tietääkin. Kun muutamia arvauksia on tehty, tutustukaa Helga Hidalmiina kissojen kunniavieraana -kirjan ”tassuttelukohtaukseen” sivulla 14. Opetelkaa sitten porukalla mahdollisimman hiljaista tassuttelua. Miettikää myös muita kissoille tyypillisiä liikkeitä ja tehkää myös niitä yhdessä.

Miten kissa köyristää selkäänsä? Entä venyttää itseään? Millaisissa eri asennoissa kissa voi nukkua? Vinkkejä voitte katsoa Helga Hidalmiina kissojen kunniavieraana -kirjasta. Mm. sivulla 16 Hugo ja oranssi kissakaveri makaavat ”kissajoogan asanassa” nimeltä syvälankutus. Kokeilkaa sitäkin!

KISSAMAISIA TUNTEITA

Opetelkaa puhumaan kissaa SEY:n materiaaleista löytyvän suomi-kissa-suomi-sanakirjan ja Tunne kissa -teemajulisteen avulla (materiaalit ladattavissa myös pdf-muodossa SEY:n kissakriisi-sivustolta). Tehkää perässä kissojen tunnetiloja ilmein ja elein. Aikuinen voi aloittaa yksi tunne kerrallaan ja lapset koittavat arvata mikä tunne on kyseessä. Kun arvaus on osunut oikeaan, tekevät lapset saman tunteen perässä. Voitte myös etsiä Helga Hidalmiina -kirjasta kissoja, joilla on selvästi sama tunnetila päällä kuin teillä.

KARVAISTA YSTÄVYYTTÄ

Lukekaa kahden oikean löytökissan Lucyn ja Kikin (jotka eivät onneksi enää asu kissataloissa, koska ovat saaneet jo omat kodit, mutta asuivat siis kirjantekohetkellä) Ystäväni-kirja-merkinnät Helga Hidalmiina -kirjan sivuilta 30 ja 31. Tehkää Ystäväni-kirja-kierros lasten kanssa. Jokainen kertoo itsestään samat asiat kuin kissat kirjassa.

Iloista ja kissamaisten oivallusten täyttämää Eläinten viikkoa kaikille!

Merkityskirjojen tekijät
Tellu ja Anna

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s