Merkityksellisiä juttuja

MBE:n yritysjoululahja ilahduttaa vähävaraisia lapsiperheitä

Kymmenen painotuoretta Helga Hidalmiina kissojen kunniavieraana -kirjaa joululahjoina oman kaupungin lapsille Joulupuu-keräyksen kautta. Ja kirjoista 70 euron tuki paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle.

Tässäpä merkityksellinen joulumuistamisidea yritykselle, joka haluaa levittää ympärilleen tuplasti hyvää joulun alla. Yksi idealle välittömästi syttynyt yritys on lahtelainen MBE.

– Näkemys ja merkitys ovat tiivis pari kaikessa tekemisessä ja siksi Merkityskirjojen joululahjaidea yrityksille sopi Näkemystehtaalle täydellisesti, kertoo toimitusjohtaja Minttu Murtomäki.

Pitkän linjan mainostoimistoammattilaista asioiden ajattelu uudella tavalla inspiroi aina. Erityisesti Merkityskirjojen innovaatio lukijoiden osallistamisesta tarinan ja kuvituksen luoviksi assistentteiksi on Mintun mielestä hieno oivallus.

– Osallistaminen, vuorovaikutus, aitous ja tarinallisuus ovat kaikki tänä päivänä merkityksellisiä teemoja.

merkityskirjapino_MBE

MBE Näkemystehdas sijaitsee Lahden ytimessä Rauten vanhassa konepajassa. Lahtelaisuus ja koko kaupungin hyvinvointi on aina ollut aidosti lähellä sydäntä ja tekemistä. Monet aiemmatkin MBE:n joulutempaukset ovat kohdistuneet juuri paikallisten lapsiperheiden iloksi. Tällainen oli muun muassa kiertävä eläinpiha Pikkulastenkodille, joka sai aikaan aitoa riemua elämysten kautta. MBE:llä uskotaan, että Kehräkummun kissatalon löytökissoista kertova värikylläinen ja monitasoinen tarina tarjoaa riemukkaita lukuelämyksiä lahtelaislapsille. Aikuisia unohtamatta.

Minttu itse on Glen of imaalinterrierien kasvattajana enemmän koiraihmisiä, mutta ei ole lainkaan pahoillaan siitä, että eläinsuojelua tukeva tarina kerrotaan kissojen kautta.

– Juuri kissat ovat Suomessa edelleen valtavasti koiria heikommassa asemassa. Löytökoirat eivät ole meillä suuri ongelma, mutta löytökissat ovat. Ja kirjojen järjestötuella tehdään eläinsuojelutyötä ihan kaikkien eläinlajien hyväksi.

Tuki paikalliselle SEY-yhdistykselle

Verkkokaupasta Merkityskirjan tilatessaan ostaja voi valita seitsemän euron tuen saajaksi jonkin kattojärjestö SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liiton jäsenistä. Sama valinnan mahdollisuus on tarjolla myös laskulle tilattavissa kymmenen kirjan Lukuiloa eteenpäin -paketeissa.

– Ilman muuta meidän tukemme menee Lahden seudun eläinsuojeluyhdistykselle. Support Your Local aina kun mahdollista, Minttu linjaa empimättä.

Tekijöiden signeeraamiin kirjoihin antajan kohdalle on kuvittaja Anna Aalto kirjoittanut kauniilla käsialalla lahjoittavan yrityksen nimen. Tämän kirjan omistaa -rivi on tietysti tässä kohtaa vielä tyhjä. Sen saa jouluaattoiltana kirjoittaa vaikka isä tai äiti, jos lahjan saava lapsi ei vielä itse osaa.

Minttu ja mallikirja
Näkemystehdas MBE:n toimitusjohtaja Minttu Murtomäki.

Joulupuu-keräys on alkanut marraskuun aikana ympäri Suomea. MBE:n tonttuväki aikoo lähiaikoina käydä hoitamassa tontun iloiset velvollisuudet Lahden ”pääkuusen” juurelle Lahden kauppahallissa. Lahjoja otetaan vastaan 16.12. asti ja keräyksen järjestäjät paketoivat ja jakelevat lahjat eteenpäin perheisiin, joissa joulupukin vierailu ei muuten ehkä lainkaan toteutuisi.

Jos tiedät yrityksen, joka haluaisi MBE:n tapaan jakaa jouluiloa paikallisille vähävaraisille lapsiperheille ja tukea samalla eläinsuojelutyötä, anna meille vinkki: info@merkityskirjat.fi tai vinkkaa suoraan yritykselle tästä infosivusta, jonka kautta voi tehdä tilauksen.

mbe_merkityskirjat

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s